tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluihminen


Tästä on vaikea uskoa että olisi Tomin ensimmäinen laulun sanoitus koskaan, niin täydellisen kadehdittavaa on hänen kynänsä kulku myös sanojen parissa.

Parin päivän vonkaus ei tuottanut tulosta, joten laulan tämän sitten itse, perkele.
Demosta sain suorat ohjeet kuinka laulu tulee tulkita ja mitä sanoja ja millä äänenpainoin ja värein niitä tulee artikuloida. Valitettavasti voimme vain kuvitella kuinka maestro itse olisi sanoituksensa tulkinnut, ehkä jotain Udon tyylistä pontevaa "karjuntaa" olisi ollut luvassa, päätellen siitä sävystä jolla kielsi nimen vaihtamisen kappaleestaan.

Äänitys ja kuvaus sujuivat harvinaisen hikisissä merkeissä enkä ole aiemmin juonut kiukaalla lämmitettyä glögiäkään. Kommelluksista huolimatta oikein mukava ja lämminhenkinen sessio, pokkakin kesti vihellykset ynnä muut höpsöilyt. Joululahjaksi saadut ihmepöksyt jätin sovinnolla pakettiin. Ehkä vuoden päästä joku toinen jossain muualla ihmettelee saamaansa lahjaa.

Jukka



Aamukahvilla olin kun piruillessaan pyysivät sanoitusta. Kieltäydyin tietysti ja myönnyin miltei heti. Tottahan minä lempilaulajalleni tekstin teen. Varttitunnissa kävelymatkalla johonkin teksti oli valmis.

Reilu kymmenen vuotta sitten kuvitin Sorjasen Axan toimittaman kirjan Puhu pukille ja sitä tehdessä tuli kimpassa tuumailtua jouluasioita enemmänkin. Joulu on poliisillekin kiireistä aikaa kotikäynteineen. Axan lause "... monta humalaista suomalaista miestä samaan aikaan illasta veitsi kädessä..." jäi mieleen. Tämän laulun päähenkilö on hieman perustolloa suunnitelmallisempi ilkiö. Joulua en ole varsinaisesti viettänyt pariinkymmeneen vuoteen mutta en minä siitä enää jaksa närkästyäkään vaan kelju tekstihän tästä tuli. Slasher-elokuvan tunnussävel.

-Tomi

Lauantaiaamukahveella 13.12.2014 kun tätä rallia harjoiteltiin saunan / studion lämpiämistä odotellessa, herkuttelimme idealla muuttaa kappaleen nimi Jouluhirviöksi ja melkein siinä onnistuttiinkin. Kilautimme Tomilla ja kysyimme viattomasti, jotta "Saammeko vaihtaa yhen sanan kappaleesta?" johon Tomi vastasi "Kyllä" vaan kun kuuli mikä sana oli kyseessä niin alkoi taas se helevetillinen huuto ja mekastus :)

Ei sitten vaihettu. On se hirviö!

-Toppo

maanantai 22. joulukuuta 2014

Jallutontun jouluretki



Kiitokseksi kaikille Tekramüsiikin ystäville päätimme tehdä pienet joulubonuslaulut ja Jukan kanssa taivuttelimme Tekniikan pojat Tomin ja Jannen tekemään kappaleisiin sanat. Yritimme jopa saada heitä lauluhommiin vaan se tuntui olevan ylivoimainen tehtävä :) Mie sain Jannen tekstin "Jallutontun jouluretki". Kuulemma eka mitä ikinä on kirjottanut, ei uskoisi on sen verran mainio tarina! Ja kaiken lisäksi tosi!



Tomilla oli muita kiireitä, joten sovittiin että kuvataan Jukan kanssa omin avuin meikän pihasaunassa. Somistimme paikat jouluvaloin ja asiaankuuluvin bling-blingein ja lähetimme Tomille kuvia, jotta josko kelpaa ja kelpasihan ne. Vähän piti valoja kikkailla vaan muuten bueno.

Väkersimme kahen kameran virityksen ja kytkimme Zoomin moniraiturin, joten sekä kuvan että äänen pitäisi tallentua moitteettomasti ja ihanasti, vaan jotenkin se nyt taas meni munilleen. Loikimme vuorotellen lauteilta ylös & alas laittelemassa kameroita päälle & pois ja operoimme Zoomia zulu-pohjalta ja n. tunnin tallentelun ja kuvaamisen jälkeen huomasimme että perrkle, paremman kameran kuvasta leikautuu päät pois. Eipä sähisyttäny! Kaikki alusta. Ja saunaa tuli lämmitettyä vähän liikaa, lämpöä joku +50C äh ja puh!

Lopulta laulut saatiin ns. purkkiin ja innoissamme teimme jopa pari jouluista sketsiäkin. Tätä kirjoittaessani en o vielä nähnyt mitä Tomi meidän sessioista on taikonut, mutta mielenkiinnolla odotan!

-toppo-



Hyvää kuvaahan nuo veikkoset saavat aikaiseksi omin voiminkin. Paremmaksi kameraksi osoittaui matkapuhelin mutta hieman digirupista jälkeä sekin tekee heikohkossa tunnelmavalossa näköjään. Pientä kikkailua ja värisäätöä sekä hieman lumihiutaletta päälle ja vot. Sopivasti hyvä vilmi siinäkin mielessä että ammattimiesten silmiä alkaa koskea ja kovaa. Alkuplanssistakin tuli hieno, vaikutteet löytyvät hakusanoilla russian constructivism.

Sketsien kanssa piti purra hammasta että maltoin laittaa pätkien päätteeksi ne versiot mitkä eivät ala naurattamaan.

-Tomi


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

TEKRAMÜTISCH TM 11/2014 VIHDOINKIN ITUNESISSA!

Hei kaikki hyvän Tekramütisch -musiikin ystävät!

Pitkä ja piinava odotus on ohi!

TM 11/2014 vihdoinkin myös iTunesista.

Siis mista?

iTunesista!

Katso mainoselokuva: