keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

TM3/2016 JULKAISTU JA NAUTITTAVISSA!


Pääsiäinen on pelastettu! Kärsimys muuttuu nautinnoksi ja mämmi suklaaksi, naulat lakritsaksi ja munat täyttyvät arvotavaralla rihkaman sijaan sillä TM3/2016 on julkaistu ja nautittavissa! Köpa och njut - buy and enjoy - kaufen und pudern!

TM3/2016 on jo 7. yhtyeen julkaisu parin vuoden sisällä. jos mukaan lasketaan kesällä 2015 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM47.

Tuore TM3/2016 äänite sisältää jälleen 12 upouutta, entistä jännittävämpää, monimuotoisempaa ja hykerryttävämpää Tekrasävelmää. Äänitteen julkaisuajankohta on perjantai 25.3.2016. Perjantai on pitkä, äänite huomattavasti lyhyempi. Äänitettä lyhyempi on vain meidän kärsivällisyytemme, eli tämä julkaisuhan lipsahti ulos jo tänään :)

TM3/2016 äänite tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes ja Spotify.

Tekramütischin Bandcamp –sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina varhaiset demoversiot äänitteen kappaleista Kyylä, DKDPKP, TÖMÖ sekä EJAE kuin myös TM3/2016 –laulukirjasen sekä DIY –kannet.

Kevätmasennusta? Siivotakin pitäisi? Hus-hus ahdistus, Tekramütisch auttaa n. 60 sekunnissa! Tosin ikkunoitanne emme pese.

Kappaleet:
1. TÖMÖ
2. Podom-podom, myyp-myyp
3. Maitojuna
4. Kyylä
5. Kaukosäädin
6. Terveiset ja terkut
7. Ratsuväki
8. DKDPKP
9. EJAE
10. Kirppu
11. HOPEKYKA
12. Hissimusiikki

Diskografia:
TM11/2014 (marraskuu 2014)
TM1/2015 (tammikuu 2015)
TM3/2015 (maaliskuu 2015)
TM5/2015 (toukokuu 2015)
TM47 –kokoelmakasetti (heinäkuu 2015)
TM11/2015 (marraskuu 2015)
TM1/2016 (tammikuu 2016)
53 Youtube –videota

Lisää Tekratietoutta:
Facebook: https://www.facebook.com/tekramutisch
Bandcamp: http://tekramutisch.bandcamp.com
Youtubekanava: https://www.youtube.com/channel/UClnpp_1QFk1UAO4oHMYvuLQ



Kertoili tällä kertaa

-toppo-

tiistai 22. maaliskuuta 2016

TM3/2016 ÄÄNIVELHOLLA ON ASIAA!



Sieltä se taas tuli. Osasi sitä odottaa, mutta aina se vaan osaa yllättää. 12 uutta TM-kappaletta saapui ihan pienenä datasilppuna internet-piuhasta tuonne äänitietokoneen työpöydälle. Pyörivä työtuoli helpottaa TM-teosten esikuuntelua, koska silloin ihminen ei todellakaan tiedä miten päin sitä pitää oikein olla.



Nyt tässä säädellessä ja sommitellessa ääneksiä, eräs uutuuskappale laittaa väkisinkin pohtimaan äänitaiteen merkitystä ja mikä se sitä on, tai missä sen mahdolliset raamit oikein kulkevat? Pink Floyd aikoinaan varovasti kokeili 10-raitaisella nauhurilla että mitä sitä saa aikaan ja Genesis sekä Queen hurjistuivat jopa 16-raitaiseen päällekkäissommitteluun. Voin sanoa teille nyt että ei ole mitään moinen enää. Tällä albumilla näet kuullaan teos, jonka loppuhuipennus saavutti miksauksessa uhkeat 29 raitaa! Tämä on äänitaidetta ilman rajoja. Tai jos on rajat, niin nämä herrat määrittelevät raja-aitojen paikat ihan itse. Ja kun sen itse tekee, voi laittaa sen riman sinne aidalle minne tahtoo ja mennä tarvittaessa ali, ja vimmoissaan sitten yli. Tällä levyllä tosin mennään parissa hurjimassa kohtaa siitä rimasta myös läpi.




Nämä kappaleet ovat tavallaan auditiiviset lukulasit. Näiden avulla ihminen voi nähdä asioita, jotka muutuvat itsestäänselvinä näkymättömiksi, tai ne on peitelty salaisuuden verholla piiloon. TM3/2016 laulut eivät anna armoa ja faktat kimaltelevat kuin pöly keväisessä olohuoneessa. Tässä on tarjolla hurja eskapistinen matka itseensä ja ehkä myös naapuriin. Mutta se on tehtävä harkiten, sillä sieltä ei välttämättä löydä enää pois.

Eikä ehkä tahdokaan.

Äänivelho Jone



maanantai 14. maaliskuuta 2016

TM3/2016 VALMISTUU!




Huh-huh, eipähän sitä 2014 elokuussa hokattu mitenkä rankaksi tämä julkaisutahti muodostuukaan. Ensimmäinen tuotantokausi meni vielä hupsuttelun ja haihattelun merkeissä, mutta suorituspaineet kasvavat ihan huomaamatta. Jokaiselle äänitteelle pitäisi keksiä jotain uutta ja jännää, vaan 2 miehen duon rajat tupsahtavat vastaan yllättävän nopeasti, etenkin jos jokainen tekele on pystyttävä esittämään myös livenä ilman koneapua.

Mutta me teimme sen, taas.

Kysytte ehkä miten? Vastaamme: Hyvin!

TM3/2016 äänitykset valmistuivat perjantaina 11.3.2016 klo. 19:15, kun Ratsuväki -kappaleen alkufanfaari ja viimeinen triangelin isku tallentuivat Liiterin Tekratehtaan liukuhihnalle. 12 upouutta laulua sisältävä äänikollaashijöötipötkäle lähti juuri Väänäsen Jonen taikalaitokselle miksaukseen ja masterointiin. Julkaisun pitäisi tapahtua viikolla 12, eli Pääsiäiseksi on muutakin kuin piinaa tarjolla!





TM3/2016 kappalelistalta löytyy mm. seuraavia kappaleita: Ratsuväki, TÖMÖ, DKDPKP, HOPEKYKA ja Kyylä. Lukuisia uusia instrumenttejakin opeteltiin soittamaan ja mm. seuraavilla laitteilla tuotimme kappaleisiin lisää sävyjä ja nautintoja: triangeli, munniharppu, signaalitorvi, alttoviulu ja theremin.



Perinteiseen tapaan Tekrajannujen Bandcamp -sivustolta löytyvän version mukana tulee DIY -kannet, TM3/2016 laulukirja sekä muutamia hyvinkin hykerryttäviä demoversioita TM3/2016 äänitteen kappaleista.


TM3/2016 äänitteen julkaisukeikka soitellaan Ravintola Kerubin 5 -vuotisjuhlagaalabailuissa 2.4.2016. Samalla estradilla T-miesten kanssa esittäytyvät mm. Kari Peitsamo ja Stan D. Upcomedian.

Mahtavata kevättä!

-toppo-

Suppikin löytyi!