maanantai 30. tammikuuta 2017

TM1/2017 - ME TEIMME SEN, TAAS!




Meijän ikioma Tekramütisch jatkaa kolmatta tuotantokauttaan siitä mihin kauden avausäänitteellä TM11/2016 jäätiin, mutta jalostaen kevyesti ja hieman 8 bittisesti svengaavaa omintakeista poljentoaan entisestään. 

Uunituoreen TM1/2017 äänitteen kuulokuva ja äänimaisema on kevyt kuin lumihiutanen aurinkoisena pakkaspäivänä, leijuen kiirehtimättä äänilähteestä kuulijan korvan kautta tajuntaan laajentaen sitä sekä aika- että avaruusakselilla.  Kappaleiden teksteissä seikkailevat ilkikuriset koirat, niiden isännät, huonot sotakoneet, murheet, ilot ja atomipommit monimuotoisen, perinteisiä rakenteita ja soitinnuksia karttelevan musiikin tukiessa ja värittäessä kertomuksia sähköisiä ja akustisia elementtejä jännittävästi ja ennakkoluulotomasti yhdistellen.

Tiesittekös muuten että TM1/2017 on jo 10. julkaisu reilun kahden vuoden sisällä? 12. jos mukaan lasketaan kesällä 2015 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM47, ensimmäisen tuotantokauden 4 julkaisua sisältävä kokoelmakasetti sekä kesällä 2016 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM48+, toisen tuotantokauden 4 julkaisua ja 2 bonuskappaletta sisältävä kokoelma-cd. Tähän ei pysty edes Kaki Petsamo!

TM1/2017 -äänite tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes ja Spotify. 

Tekramütischin Bandcamp–sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina live -tallenteen yhtyeen jo perinteiseksi muodostuneelta pikkujoulukeikalta Joensuun La Barre -ravintolassa,  kuin myös TM1/2017 –laulukirjasen sekä DIY –kannet. 

Eikö hanki kanna? Ei hätää, Tekramusiikki keventää oloa ja vähentää painovoiman haitallisia vaikutuksia!


1. G&F
2. Ylläripyllärimylläri
3. Enkäkenkä
4. Sunnuntaisin
5. D Piiranen
6. Hiisi
7. Apua, r s
8. Aikuinen - Vuxen
9. Hoo Moilanen
10. Huono sotakone
11. Eripurapari
12. Hirvilö

Diskografia:
TM11/2014 (marraskuu 2014)
TM1/2015 (tammikuu 2015)
TM3/2015 (maaliskuu 2015)
TM5/2015 (toukokuu 2015)
TM47 –kokoelmakasetti (heinäkuu 2015)
TM11/2015 (marraskuu 2015)
TM1/2016 (tammikuu 2016)
TM3/2016 (maaliskuu 2016)
TM220V (toukokuu 2016)
TM48+ -kokoelma-cd (heinäkuu 2016)
TM11/2016 (marraskuu 2016)

torstai 19. tammikuuta 2017

Uutinen!


19.1.2017
Voiko tämä olla totta? Kyllä voi, onhan kyseessä TM1/2017 äänitysten valmistujaisgaala! Tasan 12, ei enempää eikä vähempää, uunituoretta ja "tuoretta" kappaletta on matkalla avaruuden halki luottopakki Väänäsen hellään huomaan, huomaan samalla runosuolen sykkivän edelleen kiivaasti. Tämähän ei tiedä mitään muuta kuin että TM3/2017 valmistelut ovat näköjään jollain levelillä alkaneet!



Raukka jarrua painaa mutta ehkä kuitenkin hieman kapuloita rattaisiin; kannet ovat kuvaamatta ja sointukirja laatimatta. Hommat alta pois viimeistään tulevalla viikolla ja voi olla njippa njappa että TM1/2017 ehtii saada julkaisunsa kuluvan kuun puolella!



Tekisi mieli huutaa että PEUKUT PYSTYYN! Maltan kuitenkin mieleni ja laitan TM1/2017 miksaamattomat kappaleet jälleen kerran soimaan koti-stereofonisesta hifi-systeemistäni. Voi jukra, mahtava tuotos (jälleen kerran) tulossa! Ja vasta 3. tuotantokausi menossa!



Hymy on herkässä ja miksei olisi, onhan TM1/2017 lähes valmis. Mielestämme TM1/2017 on jollain tapaa sisarlevy TM11/2016-julkaisun kanssa. Sama, loputtomiin kiehtova ja aina tiettyyn pisteeseen asti uusia puolia paljastava sävel- ja sointimaailmankaikkeus on molemmilla tallenteilla hieman toisiaan muistuttava molempien ollen kuitenkin oma, ainutlaatuinen yksilöllinen tapauksensa.



Modernin teknologian hyödyntäminen on tehostanut ennestään jo liki ylikierroksilla käyvän tekratehtaan nopeutta ja laatua karkiasti arvioiden n. 33%. Kodin rauhassa ja "rauhassa" taltioidut ns. demolauluraidat ovat päätyneet muutamasti jopa lopulliseen versioon! Myös joitain soitinosuuksia on pystytty taltioimaan sillä taidolla ja tarkkuudella kotioloissa niin että niitä on pystytty hyödyntämään Liiteri-sessioissa! Voi tätä ajan ja hermojen säästöä! Jokainen voinee kuvitella kun esim. laulu ei ns. vaan lähde ja joudutaan ottamaan lukemattomia ja lukemattomia ottoja kelvollisen version saamiseksi. Kääk sanomme me!




Rakas lukija, toivottavasti odotat yhtä malttamattomana TM1/2017-tallenteen julkaisua kuin tekratoimiston väkikin! Jummijammi, taitaa tulla täysi kymppi täyteen!

Kaikkea hyvää toivottaa Tekramütisch




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

TEKRAUUTISIA 1.1.2017



1.1.2017
Hyvää vuoden 2017 ensimmäistä rakkaat Tekramusiikin ytsävät ja ytsävättäret! Emme ole valittavasti kerenneet kovin paljoa kirjoitella tänne meidän T-blogiimme, kun on ollut niin kovasti kiireitä tulevan TM1/2017 -äänitteen kanssa.

Olemme yllättäneet itsemmee uusilla instrumenttivalinnoilla ja oppineet hyödyntämään entistä paremmin nykyteknolodian suomia mahdollisuuksia, kuten autotunea ja kvanttisointia.



Kappaleiden kirjo tuntuisi olevan nyt, TM1/2017 äänityssessioiden puolivälin tienoilla, entistäkin monipuolisempi ja vaihtelevampi tyylikirjon kattaessa likipitäen kaiken kattamisen arvoisen aina Wanhakantaisesta Kalevalaisesta poljennosta nykyaikaisiin sähköllä tomiviin tanssimisbiitteihin.

Kovin paljoa en tohdi vielä paljastaa, mutta sen verran kuitenkin, että 6 ensimmäisen kappaleen nimet ovat, satunnaisessa järjestyksessä

- Hiisi
- G&F
- Ylläripyllärimylläri
- Apua, r s
- Aikuinen - Vuxen
- Eripurapari

Ensi viikolla hommat jatkuvat entistä pontevammin sillä aika rientää ja kohta meiltä loppuu päivät Tammikuulta 2017 ja levy muuttuukin TM2/2017:ksi!

-toppo-